Museorakennusten yhteiskunnallisen aseman paranemisen myötä myös ihmisten vaatimukset tilojensa laadulle ovat lisääntyneet huomattavasti. Valosta on vähitellen tullut tärkeä tekijä museon arkkitehtonisen ympäristön rakentamisessa. Avaruuden tyyli ja kulttuurinen konnotaatio. Siksi sen suunnittelun avain on, miten valon avulla luodaan mukavampi ja miellyttävämpi tilaympäristö, joka on suotuisa näyttelyyn vahingoittamatta kulttuurisia muinaisjäännöksiä.
Museon valoympäristön kehitys ja nykytilanne
Varhaiset museot käyttivät luonnonvaloa päämuotona. Museoiden kehittymisen myötä ilmestyi niin sanottu “valkoisen laatikon” näyttövalaistuksen suunnittelukausi. Toiseen maailmansotaan saakka keinovalaistukseen perustuvia museovaloympäristösuunnitelmia ilmestyi suuri määrä pääasiassa siksi, että keinovaloa on helpompi hallita kuin luonnonvaloa, joten syntyi niin sanottu “mustan huoneen” tyylinen museovalaistuksen suunnitteluvaihe.
1970-luvulla Meksikon kansallinen antropologian museo vaikutti voimakkaasti myös saksalaisiin museoihin. Varsinkin näyttelyesineiden ja valaistusmenetelmien esittelyssä luonnonvalo on poissuljettu ja keinovalaistusta suositaan… Tätä luonnonvalon hylkäämismenetelmää kutsutaan “pimeä museo” -moodiksi.”
Vaikka luonnonvalo on pehmeää ja luonnollista, sen valo on epävakaa, eikä sitä voida käyttää esillä olevien kohokohtien kiinteään pistevalaistukseen, ja myös luonnonvalon ultraviolettisäteily vahingoittaa näyttelyesineitä. Siksi suunnittelijat suosivat yhä enemmän keinovaloa.
Erityyppiset museot ja erityyppiset kokoelmat vaativat erilaisia valoympäristöjä sopivien näyttöefektien aikaansaamiseksi. Näyttelytilan keinovaloympäristösuunnittelun tulee määräytyä näyttelyesineiden luokkien mukaan ja sen tulee olla museon valaistussuunnittelun periaatteiden ja vaatimusten mukainen.
Museon valaistussuunnittelun periaatteet
Museon näyttelytilan keinovalaistussuunnittelua varten on tarpeen suojata näyttelyesineet yleisölle hyvän visuaalisen ympäristön, valonlähteiden, lamppujen jne. valinnan sekä valaistuksen kannalta. , valaistuksen, värilämpötilan ja häikäisyn tasaisuus Otetaan huomioon ja analysoidaan muita tekijöitä, jotta saavutetaan tavoite, joka ei ainoastaan tyydytä visuaalista estetiikkaa, vaan myös suojelee näyttelyesineitä. Samalla sen on täytettävä taloudelliset, ympäristölliset ja tekniset vaatimukset.
- Asianmukainen valaistus.
Näyttelyiden vaurioituminen on verrannollinen valaistusvoimakkuuteen. Mitä pienempi valaistusvoimakkuus, sitä pienempi vaurio näyttelyesineissä on. Kuitenkin myös yleisön arvostuksen kysyntä on otettava huomioon. Valaistuksen arvo ei saa olla liian alhainen, jotta yleisö voi saada hyvän katseluvaikutuksen.
- Hyvä visuaalinen ympäristö.
Museon valoympäristön suunnittelussa tulee paitsi noudattaa valaistuksen laatu- ja parametrimääräyksiä, myös suunnittelupsykologia tulee yhdistää kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, joka perustuu yleisön visuaalisiin ja psykologisiin tunteisiin, jotta yleisö saa miellyttävän tunnelman. kokemusta kiertueen ja näyttelyn aikana.
- Suojaa näyttelyt.
Samalla kun tarjotaan yleisölle hyvä visuaalinen ympäristö, tulee ottaa huomioon myös ultraviolettisäteiden valossa aiheuttamat vauriot näyttelyesineille. Valonlähteen toiminta on kuitenkin näyttelyesineille välttämätön, joten vaurioiden vähentämiseksi on valittava valonlähde, jossa on mahdollisimman heikko ultraviolettisäteily. Samalla näyttelyesineiden valolle altistuminen vaikuttaa myös vaurion asteeseen. Valoympäristöä suunniteltaessa tulee näyttelyesineiden valotusaika tai valotusstandardi minimoida.
- Vältä häikäisyä.
Häikäisy on optinen ilmiö, jossa näkökentän kirkkauden jakauma ja alue ovat sopimattomia tai kontrasti on äärimmäinen, mikä aiheuttaa epämukavuutta ihmissilmälle tai heikentää kykyä havaita kohteen hienovaraisia osia. Häikäisy tekee yleisön mahdottomaksi nähdä näyttelyt selvästi. Siksi suunnittelussa tulee ryhtyä toimenpiteisiin häikäisyn eliminoimiseksi tai vähentämiseksi ja yrittää estää korkean kirkkauden valonlähteen pääsy yleisön näkökenttään. Yksinkertaisin tapa on säätää valonlähteen tai yleisön sivuston sijaintia.
- Säästä energiaa.
Museon valoympäristön suunnittelussa on välttämätöntä paitsi suojella näyttelyitä ja varmistaa yleisön elämys, myös ilmentää energiaa säästävän vihreän suunnittelun käsitettä. Suunnittelussa luonnonvaloa tulee hyödyntää täysimääräisesti ja luonnonvaloa ja keinovaloa tulisi yhdistää mahdollisimman paljon. Valonlähteitä ja lamppuja valittaessa tulee valita energiaa säästävät tuotteet ja keinovaloa ohjata ja säätää teknisin keinoin. Käytön ja käytön aikana valonlähdettä voidaan säätää joustavasti tai kytkeä päälle ja pois.
- Joustava ulkoasu.
Museon valaistuslaitteiden tulee edellä mainittujen ehtojen täyttyessä myös täyttää näyttelytilan perusluonne, eli valonlähde tulee sovittaa joustavasti näyttelyesineiden liikkumiseen tai vaihtoon. Joitakin pitkään muuttumattomina säilyneitä museonäyttelyitä lukuun ottamatta osa museon näyttelyistä on muuttunut näyttelyn teemamuutosten vuoksi. Eri tyyppisillä näyttelyillä on erilaiset valaistustarpeet. Valaistuslaitteiden jatkuva vaihtaminen näyttelyesineiden vaihdon vuoksi on epätieteellistä ja kallista. Siksi valaistuksen suunnittelun alussa meidän tulisi harkita täysin mahdollisia tulevia muutoksia ja harkita kattavasti valaistustapaa, sijoittelua ja lamppujen valintaa.
Keinovalon asettelu museossa
Amerikkalainen valaistussuunnittelun edelläkävijä Chad Kelly tiivisti vuosien suunnittelukokemuksen ja esitti ajatuksen valon jakamisesta kolmeen eri toimintoon: ympäristövalo, näppäinvalo ja koristevalo.
Ympäristön valoa kutsutaan myös taustavaloksi, mikä viittaa taustan ja ympäristön valaisemiseen omistettuun valoon. Se tapahtuu pääasiassa taustavalon ja ympäristön valon muodostaman varjon kautta tietyn kontrastin ja kontrastin muodostamiseksi päärungon korostamiseksi.
Avainvalo on luoda paikallisen alueen kohokohtia, ja avainvalaistuksen päätehtävä on ilmaista näyttelyitä, korostaa näyttelyiden ominaisuuksia ja lisätä näyttelyiden värikuvioita.
Modifioidun valon tehtävänä on korostaa tilan yksilöllisyyttä ja vahvistaa brändikuvaa, mikä voi tehdä näyttelyesineiden paikallisesta kuvasta erottuvamman ja ilmaisuvoimaisemman.
Kunkin toiminnon valo edustaa tietyntyyppistä valaistusta: ympäristövalaistus, korostusvalaistus ja koristevalaistus.
- Ympäristön valaistus.
Ambient-valaistus on suunniteltu täyttämään näyttelytilan perusvalaistusvaatimukset. Sen tehtävänä on antaa yleisölle ja henkilökunnalle mahdollisuus hahmottaa museotila ja helpottaa toimintaa tilassa. Se voi käyttää valaistukseen luonnonvaloa tai keinovaloa. Koska luonnonvaloon kuitenkin vaikuttaa helposti aika, ilmasto jne., ympäristövalaistuksessa käytetään usein seuraavia keinovalaistuksen asettelumuotoja:
(1) Asenna suoraan valaisevat lamput kattoon. Tämä on yleisin ympäristön valaistuksen muoto. Se valaisee suoraan kattoon asennetuilla lampuilla, ja lamppujen etäisyyttä ja kirkkautta ohjataan valaistuksen tasaisuuden varmistamiseksi. Tämä valaistusmenetelmä on kuitenkin herkkä häikäisylle, ja lamppujen valintaa rajoittaa lattian korkeus.
(2) Valoava katto. Tässä muodossa kattoon asennetaan hajaheijastin, jolloin valonlähde tuottaa tasaista valoa alaspäin hajaheijastimen läpi, mikä estää häikäisyn pääsyn suoraan ihmissilmään.
(3) Riippuvat heijastavat lamput. Tämä on valaisinmuoto, jossa ylöspäin valaisevat valaisimet ripustetaan katon alle ja katto valaisee valaisimet ja heijastuu pohjaan. Koska se on epäsuoraa valaistusta, se on tummempi kuin suora valaistus saman valonlähteen alla. Tämän tyyppisellä valaistuksella on myös tiettyjä vaatimuksia näyttötilan korkeudelle.
(4) Valaisimen valaistus. Valonlähteen valonlähteen valaisinkourussa säteilemä valo voidaan heijastua kattoon tai seinään, mikä on epäsuora valaistusmenetelmä.
- Korostusvalaistus.
Käyttämällä ympäristön valaistusvoimakkuutta korkeampaa valoa korostamaan tiettyä kohtaa tai aluetta esittelytilassa, se on pääasiassa suunnattu näyttelyesineiden näyttämiseen, jotta näyttelyt voivat täysin osoittaa ominaisuutensa ja yleisö voi kokea näyttelyt kaikkiin suuntiin. Valaistusmuotoja on kolme: pystysuora näyttelyvalaistus, kolmiulotteinen näyttelyvalaistus ja vitriinin valaistus. Pystysuora näyttelyvalaistus tarkoittaa valon keskittämistä seinällä oleviin näyttelyihin, jotta näyttelyt voidaan esittää selkeästi yleisön edessä. On olemassa valaistusmuotoja, kuten seinien pesu, lakaisevat kohdevalot ja itsenäiset kohdevalot.
Yleisesti käytetyt pystysuoran näyttelyn valaistuksen suunnittelumenetelmät ovat:
(1) Esittele valaistus pystysuoraan seinään. Yleensä käytetään loistelamppuja, jotka voivat tuottaa pehmeää ja jatkuvaa valoa, jotta pystytasolla on hyvä kirkkauskontrasti.
(2) Valoa emittoiva paneelivalaistusmenetelmä. Toisin sanoen näyttelyesineet on asetettu valokuvafilmiin, ulkokansi on maidonvalkoista tai läpinäkyvää pleksilasia ja sen taakse loistelamppu. Vaikutus on realistinen, yksinkertainen ja käytännöllinen.
Vitriinin valaistuksella tarkoitetaan vitriinissä olevien näyttelyesineiden korostusvalaistusta. Koska suurin osa vitriinistä on lasia, näyttelyesineiden selkeän näkemisen vuoksi on tarpeen asentaa vitriiniin valonlähde ja vähentää ympäristön valaistusta, jotta vitriinin valaistus näkyy paremmin.
Kolmiulotteinen näyttelyvalaistus on muoto, jolla valaistaan kolmiulotteisia näyttelyitä, kuten Buddha-patsaita ja kulttuurijäännöksiä. Tällaisten näyttelyiden osalta valaistusta suunniteltaessa on varmistettava, että ääriviivat ovat selkeät ja katselukulma hyvä. Siksi kolmiulotteisten näyttelyiden korostusvalaistus on usein valaistu projektiovalosarjalla. Tässä projektiovaloryhmässä on ero päävalon ja lisävalon välillä, joten projisoitu valo erotetaan ensisijaisesta ja toissijaisesta valosta ja näyttää täysin kolmiulotteisten näyttelyiden yksityiskohdat kaikkiin suuntiin.
- Koristeellinen valaistus.
Koristevalaistuksen päätarkoitus on käyttää valoväriä ja valaisimien muotoa luomaan ja säätämään tunnelmaa esittelytilaan. Lamppujen ulkonäköä koskevat vaatimukset ylittävät selvästi valon jakautumisen vaatimukset, ja niitä käytetään usein luomaan erityisiä teemoja ja kohtauksia esittelytilan avaamiseksi.
Esimerkiksi kolmiulotteisten näyttelyiden yksityiskohdat hahmotellaan suuntavalaistuksen ja hajavalaistuksen yhdistelmällä. Joissakin suurissa kolmiulotteisissa näyttelyissä käytetään suuntavalaistusta ja heijastavaa valaistusta projisoimaan molemmilta puolilta, mikä johtaa eriasteisiin varjoihin ja korostaa kolmiulotteisuutta.
Näyttelyn valaistuksen tulee heijastaa kulttuurijäännösten kolmiulotteista taiteellista vaikutusta eri kirkkauskontrastien, valon ja tumman yhteensovittamisen, valon ja varjon yhdistelmän avulla sekä antaa valolle kulttuurimuistoille elinvoimaa ja elävää esitystä. Säteilytetyn keinovalon erilaisesta toistolaadusta johtuen kuitenkin yleisön silmissä heijastuneiden kulttuurijäännösten ulkonäkö ja väritys, monitulkintaisuus ja hämäryys voivat vääristyä suuresti alkuperäiseen verrattuna.
Yhteenvetona voidaan todeta, että museon näyttelytilan keinovaloympäristösuunnittelu on systemaattinen suunnitteluongelma, jolla on vahvat tekniset vaatimukset. Yksittäinen arkkitehtoninen kokoonpano tai yksi valaistus ei voi täydentää valaistussuunnittelua hyvin. Siksi valonlähteet, valaisimet ja layout-muodot on valittava järkevästi, jotta saadaan aikaan elämää rikastuttava, energinen, realistinen ja kokonaisvaltaisesti optimoitu valoympäristö parantamaan katseluvaikutusta museon näyttelytilassa.
